.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Speedoporot Vaajakoskella


Aloha! Viime viikonloppu kuluikin taas vaihteeksi kisojen parissa kun matkattiin helskujen kanssa Vaajakosken mestiksiin. Lähettiin ajamaan Jyväskylää kohti bussilla perjantai iltapäivällä. Bussimatka sujui oikeen mukavasti ainakin meijän osalta. Bussikuskista en tiiä koska päädyttiin jossain vaiheessa laulamaan kovaäänisesti meijän lemppari lastenohjelmien tunnareita ja siinä oli suuri mahollisuus että kuuntelijat ei siitä hirveesti nauttinut... Pari sairastajaa oli myös matkassa mukana, sillä Paupe ja Suvi olivat sopivasti hankkineet itselleen mukavan flunssan.. Päästiin hotellille joskus ennen kasia. Majoittauduttiin omiin huoneisiin (=heitettiin kamat lattialle) ja rynnättiin syömään. Ruoka oli mielestämme ehkä hieman ylihinnoitettua, mutta mätettiin sitä kuitenkin urakalla nälkäisiin vatsoihimme..:)



Eka kisapäivä:

Herättiin puoli seiskalta ja lähdettiin ulos hölkkäilemään ja venyttelemään, jonka jälkeen tehtiin avauksia käytävässä ja syötiin aamupalaa. Sen jälkeen laitettiin kisakamat kasaan ja taksilla kohti Vaajakosken kisapaikkaa. Siellä mentiin heti tekemään pikainen lämppä ja käytiin ohjelman osia läpi yms. Harkkasuorituksesta haettiin keskittynyttä ja rauhallista tekemistä ja sitähän siitä tulikin. :) Harkan jälkeen jäätiin kattomaan muiden harkkoja ja laittamaan nutturoita ja meikkaamaan siinä samalla. Ehittiin siinä juoruilemaan myös Emman kaa joka tuli nutturantekoavuksi. Iloinen jälleennäkeminen taas pitkästä aikaa:)). Siinä meikkaillessa tuli pientä probleemaa tekoripsiliiman kanssa joka uhkasi loppua, mutta kyllä ne jotenkin saatiin roikkumaan meidän silmiin.:D


 Lähettiin jossain välissä syömään siihen vieressä olevalle koululle kanapastaa ja sitten tehtiin pieni rentoutuminen(=nukuttiin kasassa salin näyttämöllä;D) Päätettiin myös että tullaan sinne lämppäämään ennen suoritusta. Marssin jälkeen lähettiinkin sinne heti lämppäämään. Lämppä vähän venähti, koska ilmeisesti tuomareilla oli kova tarve palaveerata useaan otteeseen, ja kilpailut sujuivat hitaasti. Lähdettiin koululta ja päästiin jo pian harjoitusmatolle. Tsemppien ja joukkuehuudon (joka kuului varmaan koko Jyväskylään:D) jälkeen lähettiin itsevarmoina kisamatolle. Suorituksesta haettiin erityisesti täsmällisyyttä, tiukkuuttaa ja fiilistelyä. Suorituksessa oli havaittavissa pientä epävarmuutta ja tutinaa tukijaloissa. Suoritukseen ei siis oltu täysin tyytyväisiä. Pisteet olivat kuitenkin hyvät (19.75) ja lähdimme kisapaikalta hyvällä mielellä. ;) Mentiin hotelliin ja lähettiin Ellan kanssa juna-asemalle, kun se lähti matkalle. Saatettiin Ella junan matkaan kaanonvilkutuksin ja lentosuukoin. Hyvästelyt ei varmaan jääny keneltäkään asemalla olijalta huomaamatta!.:) Saattelujen jälkeen jäätiin vähäks aikaa kaupungille kiertelemään kaupoissa. 


Taiteellista??? :D

Hotellilla mentiin saunaan ja sit taas syömään. Illalla vietettiin aikaa Pinjan Janikan ja Neean huoneessa, ja vähän sekoiluakin mahtui tietty mukaan;D Jnv:n sivuilta saatiin tietää että oltiin finaalissa neljänsiä. Iloisina ja jännittyneinä mentiin unten maille:).

Toka kisapäivä:


Aamu meni taas samalla kaavalla kuin lauantainaki eli lährettiin lenkkeilemään. Vaihdettiin yks pieni kohta ohjelmasta, jonka oli tarkoitus nostaa teknisen pisteitä. Lenkin jälkeen taas aamupalalle mättämään ruokaa, ja sitten korjaamaan kamat kassiin huoneiden luovutusta varten. Onnistuttiin keräämään tavaramme kohtalaisen hyvin, ja hotelliin taisikin jäädä vain Suvin tekoripset:D Kisapaikalle mentiin bussilla johon just ja just ehittiin. Kisapaikalla taas pikalämppä ja harkkaamaan. 




Harkka meni hyvin, vähän ehkä eriaikaista. Korjattiin virheet ja sit vaa nutturat päähän ja meikit naamaan. Tuli hiukkasen kiire siinä kun nauliuduttiin kattomaan sm-sarjan joukkueiden harkkoja:) Mentiin vähän myöhässä syömään, joten sieltä piti kiiruhtaa suoraan marssiin. Marssin jälkeen mentiin taas sinne koululle lämppäilemään, tällä kertaa lyhyemmin kuin lauantaina. Takasin kisapaikalle tultua päästiin taas heti harkkatilaan. Sovittiin, että suorituksessa olisi etusijalla fiilis, koska viimeinen kerta tällä ohjelmalla. Huudettiin täysillä tsemppihuuto ja käveltiin matolle tosi itsevarmoina, jota tietenkin edesauttoi ihan mahtava kannustus. 










  Suorituksen jälkeen kaikki hehkutti kuinka upee fiilis oli ollut, eikä virheitäkään omasta mielestä ollut tullut paljoa. Suoritus oli kauden paras ja lähettiin kuuntelemaan pisteet. Pisteet olivat 19.85, joten sunnuntain pisteisiin plussattuna se oli 39.60. Siihen oltiin tyytyväisiä. Oltiin siinä vaiheessa toisia, mutta ohi meni vielä 2 joukkuetta, joten pidettiin paikkamme ekalta päivältä nelosina. Pronssista jäätiin vain vähän, 0,05 pistettä :) Hurjasti onnea mitalisteille (Blexia, Viola, Kvarkit)!! Jäimme oman kisan jälkee katsomaan mm katsausta. Sen jälkeen lähdettiin huristamaan minibussilla kohti Hyvinkäätä. Bussimatkalla keskusteltiin pitkään menneestä kaudesta ja tulevasta kaudesta yms.. Sitten pysähdyttiin syömään. Kaikki söi mahansa täyteen ja pitihän sielä vähän toilaillakki... Tunkeuduttiin Suvin ja Ainon kaa vahingossa miesten vessaan... rynnättiin sieltä nauraen ulos ja Suvi päätti sitten vielä levata mahalleen siihen lattialle ja saatiin kyllä osaksemme hieman (tai ehkä hieman enemmänkin) kummastuneita katseita..:) Loppu bussimatka meni aika railakkaasti ja sukellettiin taas kuorolaulun maailmaan. Tälläkertaa bussikuski sai kuulla kaanonlaulantaa mm. Jaakkokultaa ja ukko nooaa...:)

Kiitos taas speedoporot/palikkapäät yhestä sairaan mahtavasta kisakaudesta!!<3<3<3 Ja kiitokset tottakai myös valkuille, Ellalle, Saanalle ja Riialle, koska eihän tästä olis mitään tullu ilman niitä<3. Kaikki on mennyt enemmän kuin putkeen ja tavoitteet ja odotukset on ylitetty niinku totaalisesti. Seuraavaks odottaa välinekausi (kääk) ja välineenä keilat (kääk). Siinä ois taas sitä haastetta.. Ennen sitä kuitenkin Hyvolin kevätnäytös ja muutamat esiintymiset:) Nyt voi vähän levähtää ja esim panostaa noihin valmennettavien pikkujumppareitten kevätnäytösohjelmiin joiden kanssa alkaa tulla lievää paniikkia (KÄÄK)..:) Tässä vielä kauden aikana kertyneitä Heleiden suusta kuultuja lausahduksia:


Speedot on poroilla, porot tykkää helskuista wuuhuu!!            (kauden tsemppihuuto)
Hurraa!! 
Jännäisää...






6 kommenttia:

  1. mikä teijän musa on? voitteko laittaa videon tänne pian!!! :))

    VastaaPoista
  2. niin hei voisitteks te laittaa teijän ohjelmaa? ois kiva nähä, ku oon viimeks nähny mkc:n harkas teijät..

    VastaaPoista
  3. Juu videota tulossa tsekataan vaa että mikä on paras laatuinen ja laitetaan mahd. pian:). Ja musa on electixx tetris tai joku tämmöne mut tolla löytyy ainaki youtubesta:)
    -Janika

    VastaaPoista
  4. Olemme haastaneet teidät tekemään haastepostauksen! Ohjeet löydätte blogistamme =D

    VastaaPoista
  5. samoin!!! Videota kehiin!! :))

    VastaaPoista

Muistetaan pitää kommentointi positiivisena! :)