.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Pitkästä aikaa! :)

Moikka kaikki! Alkuun sori, ettei oo tullu postauksia, kameran muistikortti on useampaankin otteeseen jäänyt kotiin, joten kuvia ei olla saatu! Ensiksi kauden kisakuulumisia, ja lopussa kuvia reeneistä.


Mustan kissan cup:
Kisapäivä alkoi aikaisin puoli 7 aikaan, sillä että bussimme feidasi meidät:D Lähdettiin siis kimppakyydeillä kohti Mäntsälää. Harkkasuoritus oli ihan ok, vähän ilmasu puuttui. Katottiin harkka Ipadilta, meikattiin ja pistettiin hiukset, ja syötiin eväitä. Lämppäämään mentiin toiselle koululle, missä oltiin pelkästään me, ja matto! :) Lämpättiin siis rauhassa ja vähän ilmastiin ja purettiin jännitystä (oudoilla tavoilla :D) ja lähdettiinkin jo takaisin kisahalliin valmistautumaan. Jännitys oli kaikesta huolimatta kova, koska edessä oli uus sarja! Juuri ennen suoritusta tehtiin perus tsempit, ja eikun kisaamaan! <3 Suoritus oli ilmaisullinen ja hyvä, muutamia kuviovirheitä silti oli. Jäätiin toooosi jännittyneinä kuuntelemaan pisteet, koska uudessa sarjassa on kova taso. Kun pisteet kuulutettiin, ei riemulla ollut rajaa ! ;D Oltiin superilosia, ja vielä vähän ilosempia (jos mahdollista) kun kuultiin että oltiin kullalla! Pisteet oli siis 19.03, jossa mukana bonus mieleenpainuvasta kokonaisuudesta. Onnea myös Viola ja Onegia!



 Aluemestikset:
Nämä kisat oli siis Helsingissä, ja aamu alkoi sillä, että tilattu bussi olikin minibussi, ja osa joutui lähtemään kyydeillä :D Helsingin harkka oli jälleen ok, oltiin tyytyväisiä siihen aamuharkkana. Helsingissä meillä ei ollut paljon aikaa, joten marssin jälkeen meikattiin ja syötiin eväitä nopsaa. Tekoripsetkin oli tarkotus laittaa, mutta ne oli "itsestäänkiinnittyvät" eli valahti heti irti :D Niimpä hylättiin idea ja lähdettiin lämppään. Tehtiin perus kisalämppä, käytiin nosto  läpi, ja mentiin koksu matolla:) Sen jälkeen mentiinkin jo keskittymistilaan, joka oli siis pätkä käytävästä:D Tehtiin keskittymiset ja joukkuehuuto, ja eikun ilmapallokaaren alle odottamaan. Kauan ei saatukkaan odottaa, kun oli jo aika lähteä suokkaa tekemään! Suoritus oli tosi hyvä, ja nyt kuviot oli onnistuneet. Kuunneltiin pisteet, ja ne oli 18,80 :) Oltiin tyytyväisiä, vaikka tekniset laskikin vähän. Mentiin tietty subiin syömään, paitsi pari jotka jäi syömää eväitä:) Sitten kuultiin että ollaan pronssilla! Oltiin ilosia, mutta kiireisiä koska palkintojenjako melkeen alkoi, ja oltiin subissa:D Jäätiin hopeasta vain 0,08 pistettä. Onnea myös Anfore ja Kvarkit! :)

Sitten tän päivän treeneistä. Eli treenit oli perus keskiviikkotreenit Hakalassa 17-20. Tehtiin alkulämppä Grisellan ja Säteitten kaa (niin kun aina) ja tehtiin mm. keskivartalon voimaa ja vartaloita. Sitten tehtiin avaukset, ylispagut ja selkälämppä ite.Vähän ristareita ym. mahtu myös mukaan:) Sen jälkeen alettiin mennä kokonaisia vuorotellen Säteitten kaa:) Korjailtiin kuvioita, ja kerrattiin niitä, sillä ne on vähän muuttunut. Lopuks esitettiin Säteille ( niin kun aina ;D ) ja sitten murmelit vielä katto meijän esityksen. Tässä vielä kuvia treeneistä! ;D












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muistetaan pitää kommentointi positiivisena! :)